32 results for yhdistys

Yhdistys

C.O.W.S. r.y.:n toiminta on jaettu eri osa-alueisiin, joissa kussakin keskitytään erilaiseen toimintaan. Esimerkiksi Cowboy-ammuntaa harrastavat toimivat CAS-jaostossa; mustaruutiaseista, vanhasta lännestä, intiaaneista ym. kiinnostuneet Buckskinners-jaostossa tai Elävä Historia -jaostossa. Pikavetojaoston toiminta keskittyy pikavetoon liittyviin aseiden ja asekoteloiden virityksiin.

Jaostojen toiminta on vaihtevevaa, ja jaostot vahvistetaan vuosittain. Aiemmin toimineista jaoksista naisjaosto on nimensä mukaisesti naisten oma pelikenttä. Siellä ollaan oltu aktiivisia mm. vanhan ajan pukuihin ja niiden valmistukseen liittyvissä asioissa, mikä ei tarkoita sitä etteikö siihen toimintaan osallistuisi miehiäkin. Kunnon vanhan ajan mountain man teki sentään peurannahka asunsa itse! East District on ollut erittäin aktiivisen itäisen Suomen oma osasto.

Yhdistys esillä mediassa vuosien varrella

Monessa olemme olleet mukana. Tässä muutamia poimintoja julkaisuissa, joissa toimintaamme on tuotu esille, enempi tai vähempi osuvasti:

Lehmipoikien ammuntaa, Taloussanomat 2014

Villin lännen leiri nousee Ruotsinpyhtään Ruukkiin, Loviisan Sanomat, 2005.
Bluegrass-festifaali oli koolla jo 18. kertaa vuonna 2005, kun samaan tapahtumaan liitettiin ensimmäinen Rendezvous Ruotsinpyhtäällä 2005

Karjapaimenen käsissä paukkurauta
ja ruoska laulavat vaikka aariaa
, Turun Sanomat, 2005.

Pikavetoa Youtubessa, Tom B. Stone, 2005

Nörtit villissä lännessä, Ylioppilaslehti, 2007

Western-fanaatikot asuvat vankkureissa, Aviisi, 2008.
Ruotsinpyhtää Rendezvous 2008, Gold Rush. Kulissikylä oli tuolloin suurimmillaan.

Hyvät, pahat ja rumat koolla Ruukissa, Yle, 2009
Ruotsinpyhtää Rendezvous 2009, Gold Rush II
ja
Villi länsi, Yle, 2009

Villin lännen kulttuurit esillä Ruotsinpyhtään ruukissa, Loviisan Sanomat, 2010
Ruotsinpyhtää Rendezvous 2010, Rootsinpyhtaan kultalöydön alueelle perustettu Two Horse Town herää henkiin ankaran ja lumisen talven jälkeen.

Villin lännen harrastajat ratkovat Lopella kuka on nopein ampuja, Yle, 2010

Iltaruskon Cowboy, Lapin kansa, 2012

Inkkarin puvussa ja vähän valkonaamankin, Helsingin Sanomat, 2013

Bluegrassia ja intiaaneja, Loviisan sanomat, 2013

Harrastuksena villi länsi, Keski-Uusimaa, 2015

TNT CAS Nordic Championships 2015, SASS, 2015

Suomi-cowboyt kokoontuvat metsän kätkössä Lopella, Ilta-Sanomat, 2016

Villiin länteen hurahtanut turkulainen perheenisä: Tyttäreni sai rippilahjaksi haulikon!, 7 päivää, 2018

TNT kisa ja COWS 20v, Yle Uutiset Häme, 2019

Länkkärit Laitumella, Seura 25-26/2019

Karkuteillä historiankirjasta, Yle, 2020

Historiaa voi harrastaa monin yllätyksellisin tavoinv, Yle, 2020

Villin lännen meininki vei Mikon mukanaan, Jämsän Seutu, 2021

Vaalassa kisattiin villin lännen tyyliin, Tervareitti, 2021

Winter Warmup II Tampere 27.3.2021

Sisäkisa Tampereen uudella Ruutisavu -radalla.

Aika: Lauantai 27.3. klo 14.00-16.00 (Huom! Ajoissa valmistautumaan!)

Paikka: Sisäampumarata Ruutisavu, Etu-Hankkion katu 11, Tampere.

Ratavuorolla ammutaan (pahvitauluihin simuloiden) niin monta CAS-tyylistä stagea kuin aika antaa periksi. Aika ja tulokset kirjataan ja julkistetaan, ja toiminta tapahtuu muutenkin kuten tavanomaisissa CAS-kilpailuissa. Radalla ei voi käyttää mustaruutilatauksia. Halutessaan voi ampua myös WB asein.

Huom! Vantaasta poiketen käytössä myös haulikko savuttomilla CAS sääntöjen mukaisilla ammuksilla, eli max. 3,25mm lyijyhaulein!.

Ohjeet

Pistoolikaliberit esim .38SPL – .45LC sallittu lyhyillä ja pitkillä aseilla. Mustaruutilatauksia ei käytetä! Haulikossa lyijyammukset. Muissa aseissa suositellaan käyttämään vaippa-, puolivaippa- tai päällystettyjä (Ares, H&N, Alsa tms.) luoteja lyijypölyn vähentämiseksi.

Huom! koteloimattomat ja tyhjät aseet säilytetään paikan päällä osoitetuilla safety-alueilla. Kaikkien tulee käyttää ampujan laseja (Huom! Suojalasit, ei vain silmälasit!) ja kuulosuojausta ampuma-alueella ollessaan. Maskin käyttö on pakollista koko tilaisuuden ajan. Tilan vuokraaja pidättää oikeuden tarkistaa aseluvat. Yhdistys hoitaa taulut ja teipit.

Ilmoittautuminen ja maksu

COVID-19 suosituksista johtuen tapahtumaan otetaan Max 10hlö ilmoittautumisjärjestyksessä. Maksuvelvoite syntyy ilmoittautuessa.

Hinta: 20€
Maksu tilille OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50
Käytä viitenumeroa: 2021032110
Patruunakulutus: noin 20ls/stage. Haulikko 2+ ls/stage. Arvio 3-4 stagea.

Winter Warmup I Vantaa 7.3.2021

Aika: Sunnuntai 7.3. klo 13.00-15.00 (Huom! Ajoissa valmistautumaan!)

Huom! Koronatilanteesta johtuen maksimi osallistujamäärä on 10 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Paikka: Sisäampumarata Ruutisavu, Kiitoradantie 6, Vantaa (jos ovi on kiinni soita kelloa)

Ratavuorolla ammutaan (pahvitauluihin simuloiden) niin monta CAS-tyylistä stagea kuin aika antaa periksi. Aika ja tulokset kirjataan ja julkistetaan, ja toiminta tapahtuu muutenkin kuten tavanomaisissa CAS-kilpailuissa. Radalla ei voi käyttää haulikkoa tai mustaruutilatauksia. Halutessaan voi ampua myös WB asein.

Huom! koteloimattomat ja tyhjät aseet säilytetään paikan päällä osoitetuilla safety-alueilla. Kaikkien tulee suojata näkö ja kuulo ampuma-alueella ollessaan. Maskin käyttöä suositellaan koko tilaisuuden ajan. Yhdistys hoitaa taulut ja teipit.

Hinta: 20€
Maksu tilille OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50
Käytä viitenumeroa: 2021030714
Patruunakulutus: noin 20ls/stage. Arvio 3-4 stagea.

Pistoolikaliberit esim .38SPL – .45LC sallittu lyhyillä ja pitkillä aseilla. Mustaruutilatauksia tai haulikkoa ei käytetä!
Suositellaan käyttämään vaippa-, puolivaippa- tai päällystettyjä (Ares, H&N, Alsa tms.) luoteja lyijypölyn vähentämiseksi.

Ajo-ohjeet

Huomaa, että Kiitoradantien puolelta piha-alueelle johtava portti on iltaisin ja viikonloppuisin usein suljettu. Myöskään takapihan kautta (pyhtäänkorventie/Flypark) ei enää voi ajaa, vaan autopaikat ovat Kiitoradantien varressa, korttelien edessä, annetussa osoitteessa.

Ilmoittautuminen

COVID-19 Tiedote / COWS

Monet jäsenemme ovat kyselleet kuinka COVID-19 vaikuttaa COWSin tapahtumiin. Yhdistys seuraa annettuja määräyksiä ja suosituksia ja toimintaa tullaan muokkaamaan näiden mukaan. Päätöksiä tehdään sitä mukaan, kun lisätietoa saadaan, ja niistä tiedotetaan täällä. Katso lisätietoja alla ja seuraa ilmoittelua yhdistyksen viestintäkanavilla. Älä kuitenkaan menetä toivoa. Spirit of the West auttaa näidenkin haasteiden yli. Lisätietoja odotellessa on hyvää aikaa olla kotona, lukea, askarrella, huoltaa ja ladata – ja pitää hyvää huolta läheisistä.

COWS

Kevätkokous 12.4.2020 (Peruttu / Siirtyy)

Kevätkokous on peruttu!

Meneillään olevasta COVID-19 epidemiasta ja yhteiskunnassa annetuista määräyksistä ja suosituksista johtuen yhdistyksen aiemmin koolle kutsuttu kevätkokous perutaan ja siirretään pidettäväksi myöhemmin.

Yhdistyksen hallitus on e-kokouksessaan todennut, että vallitsevassa tilanteessa terveydenvaaraan liittyvät seikat estävät kevätkokouksen pitämisen. Lisäksi hallitus on todennut, että Uudenmaan maakunnan ollessa suljettuna ja alueella olevan jäsenistön ollessa näin estynyt osallistumasta kokoukseen, myös yhdistysdemokratialle olisi periaatteellista haittaa kokouksen järjestämisestä sulkutilanteessa. Kevätkokouksen asialistan koostuessa tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä vastuuvelvollisille, hallitus totesi, että yhdistyslaki ei aseta näille määräaikaa. Edelleen hallitus totesi, että koska asiasta ei aiheudu konkreettista haittaa, perusteet kokouksen siirtämiselle ovat suuremmat, kuin pelkästään yhdistyksen sääntöjen rikkomiseen merkitys, mikä tulkinta on tehty yhteiskunnassa laajasti myös muissa yhteisöissä. Edelleen todettiin, että yhdistyksen säännöt eivät mahdollista etäkokousta, eikä yhdistyslaki salli sellaista, ellei säännöissä ole ilmaistu sellaista mahdollisuutta.

Hallitus päätti siirtää sunnuntaille 12.4. kutsuttu Yhdistyksen kevätkokous pidettäväksi CAS SM kisojen yhteydessä Lopen majalla perjantaina 17.7. kello 18.00 alkaen. Mikäli terveysvaara ja liikkumiskiellot ovat ennallaan, ja kokous joudutaan perumaan myös heinäkuussa, kevätkokouksen asiat tullaan käsittelemään syyskokouksen yhteydessä 26.9.

Alkuperäinen ilmoitus:

Yhdistyksen kevätkokous järjestetään Lopen ampumaradan majalla, 12.4.2020 CAS kisan jälkeen. Aloitusaika noin 18.00.

Asialistalla sääntömääräiset asiat.

Osoite: Nummenrannantie 769, 12920 Topeno

Winter Warmup II 21.-22.3.2020

Aika: Ensimmäinen vuoro La 21.3. klo 21.00-23.00 JA toinen vuoro Su 22.2. klo 7.00-9.00.

Paikka: Sisäampumarata Ruutisavu, Kiitoradantie 6, Vantaa (jos ovi on kiinni soita kelloa)

Ratavuorolla ammutaan (pahvitauluihin simuloiden) niin monta CAS-tyylistä stagea kuin aika antaa periksi. Aika ja tulokset kirjataan ja julkistetaan, ja toiminta tapahtuu muutenkin kuten tavanomaisissa CAS-kilpailuissa. Radalla ei voi käyttää haulikkoa tai mustaruutilatauksia. Halutessaan voi ampua myös WB asein.

Huom! koteloimattomat ja tyhjät aseet säilytetään paikan päällä osoitetuilla safety-alueilla. Kaikkien tulee suojata näkö ja kuulo ampuma-alueella ollessaan. Yhdistys hoitaa taulut ja teipit.

Hinta: 20€/vuoro tai 30€ molemmat vuorot per osallistuja.

Maksu tilille OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50

Käytä viitenumeroa: 2020032124

Patruunakulutus: noin 20ls/stage. Arvio 3-4 stagea per vuoro.

Pistoolikaliberit esim .38SPL – .45LC sallittu lyhyillä ja pitkillä aseilla. Mustaruutilatauksia tai haulikkoa ei tarvita!

Suositellaan käyttämään vaippa-, puolivaippa- tai päällystettyjä (Ares, H&N, Alsa tms.) luoteja lyijypölyn vähentämiseksi.

Huom! Ruutisavun asiakastiloissa on mahdollisuus majoittautua la-su väliseksi yöksi, mutta vain ennakkoon ilmoittautumalla! Tarjolla on kova lattia ja WC-tilat.

Huomaa, että Kiitoradantien puolelta piha-alueelle johtava portti on iltaisin ja viikonloppuisin useimmiten suljettu.
Radalle pääsee ajamalla Wihuri Oy:n ja Ruutisavun väliselle piha-alueelle takakautta. Radalle tulee siis ajaa Pyhtäänkorventien kautta, Flyparkin avoimen puomin kautta, seuraten Flyparkin kylttejä Ilmakehällä ja Pyhtäänkorventiellä. (Flyparkin osoite on Pyhtäänkorventie 2, 01530 Vantaa). Pohjoisesta, Tuusulanväylää tultaessa, tulee kääntyä jo ruskeasannan liittymästä (numero 9) ja ajaa Junkersintien kautta, kentän laitaa Ilmakehälle. Tuusulanväylää etelästä tullessa voi kääntyä jo aiemmasta liittymästä. Kesäinen karttaote tästä linkistä

HUOM! Vallitsevissa olosuhteissa kisoihin ei oteta yhdistyksen ulkopuolisia katsojia ilman eri sopimusta.
HUOM! Huomioithan Korona -epidemiaa koskevat yleiset ohjeet. Osallistuminen on ehdottomasti kiellettyä, mikäli sinulla on mitään yskään, nuhaan tai muihin hengitystietauteihin liittyviä oireita tai kuumetta.

Winter Warmup I 22.-23.2.2020

Aika: Ensimmäinen vuoro La 22.2. klo 21.00-23.00 JA toinen vuoro Su 23.2. klo 9.00-11.00.

Paikka: Sisäampumarata Ruutisavu, Kiitoradantie 6, Vantaa (jos ovi on kiinni soita kelloa)

Ratavuorolla ammutaan (pahvitauluihin simuloiden) niin monta CAS-tyylistä stagea kuin aika antaa periksi. Aika ja tulokset kirjataan ja julkistetaan, ja toiminta tapahtuu muutenkin kuten tavanomaisissa CAS-kilpailuissa. Radalla ei voi käyttää haulikkoa tai mustaruutilatauksia. Halutessaan voi ampua myös WB asein.

Huom! koteloimattomat ja tyhjät aseet säilytetään paikan päällä osoitetuilla safety-alueilla. Kaikkien tulee suojata näkö ja kuulo ampuma-alueella ollessaan. Yhdistys hoitaa taulut ja teipit.

Hinta: 20€/vuoro tai 30€ molemmat vuorot per osallistuja.

Maksu tilille OmaSP: FI02 4108 0010 9159 50

Käytä viitenumeroa: 2020022228

Patruunakulutus: noin 20ls/stage. Arvio 3-4 stagea per vuoro.

Pistoolikaliberit esim .38SPL – .45LC sallittu lyhyillä ja pitkillä aseilla. Mustaruutilatauksia tai haulikkoa ei tarvita!

Suositellaan käyttämään vaippa-, puolivaippa- tai päällystettyjä (Ares, H&N, Alsa tms.) luoteja lyijypölyn vähentämiseksi.

Huom! Ruutisavun asiakastiloissa on mahdollisuus majoittautua la-su väliseksi yöksi, mutta vain ennakkoon ilmoittautumalla! Tarjolla on kova lattia ja WC-tilat.

Huomaa, että Kiitoradantien puolelta piha-alueelle johtava portti on iltaisin ja viikonloppuisin useimmiten suljettu.
Radalle pääsee ajamalla Wihuri Oy:n ja Ruutisavun väliselle piha-alueelle takakautta. Radalle tulee siis ajaa Pyhtäänkorventien kautta, Flyparkin avoimen puomin kautta, seuraten Flyparkin kylttejä Ilmakehällä ja Pyhtäänkorventiellä. (Flyparkin osoite on Pyhtäänkorventie 2, 01530 Vantaa). Pohjoisesta, Tuusulanväylää tultaessa, tulee kääntyä jo ruskeasannan liittymästä (numero 9) ja ajaa Junkersintien kautta, kentän laitaa Ilmakehälle. Tuusulanväylää etelästä tullessa voi kääntyä jo aiemmasta liittymästä. Kesäinen karttaote tästä linkistä

Kisatulostesti

[MPBOX id=4551]

Aika:

Lauantai 16.2.2019 kello 07.00-09.00.

Paikka:

Sisäampumarata Ruutisavu,
Kiitoradantie 6, Vantaa
(Jos ovi on kiinni soita kelloa)

Ohjelma:

Ratavuorolla ammutaan (pahvitauluihin simuloiden) niin monta CAS-tyylistä stagea kuin aika antaa periksi. Aika ja tulokset kirjataan ja julkistetaan, ja toiminta tapahtuu muutenkin kuten tavanomaisissa CAS-kilpailuissa. Radalla ei voi käyttää haulikkoa tai mustaruutilatauksia. Halutessaan voi ampua myös WB asein.

Huom! koteloimattomat ja tyhjät aseet säilytetään paikan päällä osoitetuilla safety-alueilla. Kaikkien tulee suojata näkö ja kuulo ampuma-alueella ollessaan.

Hinta:

20€/osallistuja. Yhdistys hoitaa taulut ja teipit.
Maksu yhdistyksen tilille OmaSP:
FI02 4108 0010 9159 50
Viitenumero: 2019020914
Patruunat: noin 20ls/stage. Arvio 3-4 stagea.

Pistoolikaliberit

esim .38SPL – .45LC sallittu lyhyillä ja pitkillä aseilla. Ei mustaruutilatauksia! Ei haulikkoa! Suositellaan vakavasti käyttämään vaippa-, puolivaippa- tai päällystettyjä (Ares, H&N, Alsa tms.)luoteja lyijypölyn vähentämiseksi.

Huomaa

että Kiitoradantien puolelta piha-alueelle johtava portti on iltaisin ja viikonloppuisin useimmiten suljettu.

Radalle pääsee ajamalla Wihuri Oy:n ja Ruutisavun väliselle piha-alueelle takakautta. Radalle tulee siis ajaa Pyhtäänkorventien kautta, Flyparkin avoimen puomin kautta, seuraten Flyparkin kylttejä Ilmakehällä ja Pyhtäänkorventiellä. (Flyparkin osoite on Pyhtäänkorventie 2, 01530 Vantaa). Pohjoisesta, Tuusulanväylää tultaessa, tulee kääntyä jo ruskeasannan liittymästä (numero 9) ja ajaa Junkersintien kautta, kentän laitaa Ilmakehälle. Tuusulanväylää etelästä tullessa voi kääntyä jo aiemmasta liittymästä. Kesäinen karttaote tästä linkistä

Winter Warmup (II) – Viikonloppu 16.-17.3.2019

Aika: Lauantai 16.3.2019 – Sunnuntai 17.3.2019
Ampuma-ajat:
-Lauantai 21.00-23.00 ja
-Sunnuntai 07.00-09.00.

Paikka: Sisäampumarata Ruutisavu,
Kiitoradantie 6, Vantaa
(Jos ovi on kiinni soita kelloa)

Ratavuorolla ammutaan (pahvitauluihin simuloiden) niin monta CAS-tyylistä stagea kuin aika antaa periksi. Aika ja tulokset kirjataan ja julkistetaan, ja toiminta tapahtuu muutenkin kuten tavanomaisissa CAS-kilpailuissa. Radalla ei voi käyttää haulikkoa tai mustaruutilatauksia. Halutessaan voi ampua myös WB asein.

Huom! koteloimattomat ja tyhjät aseet säilytetään paikan päällä osoitetuilla safety-alueilla. Kaikkien tulee suojata näkö ja kuulo ampuma-alueella ollessaan.

Hinta: 20€/päivä, tai 30€/koko viikonloppu. Yhdistys hoitaa taulut ja teipit.
Maksu yhdistyksen tilille OmaSP:
FI02 4108 0010 9159 50
Viitenumero: 2019031628
Patruunat: noin 20ls/stage. Arvio 3-4 stagea/päivä.

Pistoolikaliberit esim .38SPL – .45LC sallittu lyhyillä ja pitkillä aseilla. Ei mustaruutilatauksia! Ei haulikkoa! Suositellaan vakavasti käyttämään vaippa-, puolivaippa- tai päällystettyjä (Ares, H&N, Alsa tms.)luoteja lyijypölyn vähentämiseksi.

Majoittuminen

Ampumaradan aulassa on mahdollisuus myös majoittautua omatoimisesti omilla varusteilla. Tarjolla ei siis ole mitään hienouksia, pl. toimiva vessa, vain kylmä lattia jolle voi bedrollinsa levittää. Yöpymistarvikkeet tulee kasata siististi ennen ampumistoiminnan aloittamista sunnuntai aamuna. Ei ruuanlaittomahdollisuutta. Mikäli kuitenkin haluat mahdollisuutta hyödyntää, majoittautumiseen tulee ilmoittautua etukäteen.

Ajo-ohjeet

Huomaa, että Kiitoradantien puolelta piha-alueelle johtava portti on iltaisin ja viikonloppuisin useimmiten suljettu. Radalle pääsee ajamalla Wihuri Oy:n ja Ruutisavun väliselle piha-alueelle takakautta. Radalle tulee siis ajaa Pyhtäänkorventien kautta, Flyparkin avoimen puomin kautta, seuraten Flyparkin kylttejä Ilmakehällä ja Pyhtäänkorventiellä. (Flyparkin osoite on Pyhtäänkorventie 2, 01530 Vantaa). Pohjoisesta, Tuusulanväylää tultaessa, tulee kääntyä jo ruskeasannan liittymästä (numero 9) ja ajaa Junkersintien kautta, kentän laitaa Ilmakehälle. Tuusulanväylää etelästä tullessa voi kääntyä jo aiemmasta liittymästä. Kesäinen karttaote tästä linkistä

Ilmoittautumislomake